Tulosta

KÄYTTÖIKÄLASKURI


Bitumikatteiden käyttöiän arviointi voidaan suorittaa Kattoliiton käyttöikälaskurilla sekä suunnitteluvaiheessa että työn valmistuttua.

Suunnittelija voi vaikuttaa tulevaan käyttöikään oleellisesti valitsemalla rakennuksen vesikatolle toimivat ratkaisut ja antamalla riittävät ohjeet työn suorituksesta. Esimerkiksi maininta: ”Toimivat Katot -julkaisun mukaisesti” on riittävä määrittämään hyvän rakennustavan mukaiset työmenetelmät ja työsuorituksen laadun.

Urakoitsija vaikuttaa omalla työllään ja huolellisuudellaan siihen, että tavoiteltu suunnitelmien mukainen käyttöikä saavutetaan.


Kermien tuote- ja käyttöluokituksen muututtua merkittävästi Toimivat katot 2013 –julkaisussa on laskurista nyt kaksi versiota, joissa vuosiluku viittaa laskurin perusteena käytettyjen Toimivat katot –ohjeiden julkaisuvuoteen:

  • Laskuri 2013 on uusien rakennusten ja niiden olemassa olevien rakennusten kattojen käyttöiän arviointiin, jotka on suunniteltu Toimivat katot 2013 mukaisesti.

  • Laskuri 2001 on tarkoitettu Toimivat katot 2001 ja Toimivat katot 2007 -ohjeiden mukaan suunniteltujen ja toteutettujen kattojen kestoiän laskennalliseen arviointiin.


Laskurissa on huomioitu seuraavat suunnittelijan määrittämät asiat:

  • katon kaltevuus eli käyttöluokka (kermien tuoteluokat)

  • vedeneristeen alusta ja kermien kiinnitystapa

  • yläpohjarakenne (tuulettuva vai ns. umpirakenne)

  • höyrynsulun alusta ja höyrynsulku

  • rakennuksen kosteuslisä (vain Laskuri 2013)


Seuraavat asiat riippuvat työn toteutuksesta:

  • kermieristystyön laatutaso (Toimivat Katot -julkaisun mukaisesti)

  • detaljien toteutus


Vesikaton käyttö ja huolto vaikuttavat myös oleellisesti käyttöikään, joten myös seuraavat asiat on otettu laskuriin mukaan:

  • huoltotoimenpiteiden säännöllisyys

  • liikkuminen katolla kohteen valmistuttua

  • tavaroiden varastointi katolla (mikä ei missään tapauksessa ole suositeltavaa)



Mikäli katto on suunniteltu ja toteutettu voimassa olevan Toimivat Katot -julkaisun mukaisesti, huolto suoritetaan säännöllisesti eikä katolla liikuta turhaan tai varastoida mitään, on katon tavoiteikä 50 vuotta.


Mikäli laskuri antaa alle 40 vuoden käyttöiän, kannattaa miettiä, voidaanko jotain osa-aluetta parantaa.


Mikäli laskurin antama tulos on alle 30 vuotta, on suunnitelmissa tai toteutuksessa selviä virheitä tai puutteita, jolloin pitää tarkoin miettiä onko suunnitelmat, toteutus tai huoltotoimenpiteet mitoitettu oikein.


Laskuri voi antaa tuloksena myös käyttöiäksi 0 vuotta (vain Laskuri 2013), joka tarkoittaa, että rakenteessa on niin selvästi ohjeiden vastainen ratkaisu tai riskirakenne, ettei sellaista tulisi lainkaan toteuttaa. Tällainen katto voi joissain olosuhteissa toimia ainakin jonkun aikaa, mutta Kattoliitto suosittelee riskiratkaisujen suunnittelua uudelleen.


Yläpohjarakenteiden suunnittelussa on huomioitava rakennuksen käyttötarkoituksen mahdollinen muuttuminen. Käyttötarkoituksen muutos voi vaikuttaa esimerkiksi rakennuksen kosteuslisään, jolla voi olla suuri vaikutus yläpohjan toimivuuteen.


Laskurin tuloste ilmoittaa punaisella, kursivoidulla tekstillä, mikäli laskuriin on syötetty hyvän rakennustavan vastaisia ratkaisuja.(Laskuri 2013).





Siirry tästä laskureihin:

Laskuri 2001

Laskuri 2013 (tulossa)